Sinut on kirjattu ulos. Ostoskorisi on tallennettu, mutta sinun tulee kirjautua uudelleen sisään.

Ostoskori

Lahjapaperista pussi pehmeille lahjoille

DIY

by Panduro

Lahjapaperista pussi pehmeille lahjoille

Jotkin joululahjat ovat hankalia paketoitavia. Esimerkiksi pehmolelut ja epämääräisen muotoiset vaatteet. Meillä onkin oiva paketointivinkki! Voit taitella itse joulupaperista kauniita lahjapusseja. Mitoita pussin koko lahjan mukaan, ja viimeistele paketti mieleiselläsi narulla ja koristeilla.

Lahjapaperista pussi pehmeille lahjoille

Tee näin

  • 1

    Leikkaa lahjapaperista pala, joka on pituudeltaan lähes kaksi kertaa suurempi kuin paketoitavan lahjan korkeus, ja joka ulottuu leveydeltään lahjan ympäri niin, että reunat menevät hieman päällekkäin.

  • 2

    Taita paperi leveyssuunnassa kaksin kerroin niin, että reunat jäävät hieman päällekkäin, ja kiinnitä kaksipuolisella teipillä tai kuumaliimalla.

  • 3

    Taita avoimen alaosan toinen reuna ylöspäin noin kuudesosan verran pussin korkeuteen nähden.

  • 4

    Avaa taitoksen alareuna niin, että sivut taittuvat sisään ja lopputulos on vinoneliön mallinen.

  • 5

    Taita vinoneliön ylä- ja alakärjet kirjekuorimaisesti keskelle niin, että aukko umpeutuu, ja liimaa kiinni liimapistoolilla. Jos keskelle jää vieläkin pieni reikä, voit teipata tai liimata sen päälle paperipalan.

  • 6

    Laita pussiin joululahja ja taita yläreuna kiinni.

  • 7

    Sido lahjapussiin kaunis nauha ja haluamiasi koristeita.

Lisää luovia ideoita