48 / 210 tuotetta
48 / 210 tuotetta
Tyylikäs designvalaisin voi todellakin saada koko huoneen näyttäytymään uudessa valossa! Luovasti ideoiden voit saada aikaan täysin uniikin valaisimen pienellä budjetilla. Kirpputoreilta löytyy yleensä monenlaisia vanhoja lampunvarjostimia tuunattavaksi uuteen uskoon helppojen ohjeidemme avulla.
Virkkaa suloinen kosmetiikkalaukku, jossa meleerattu kuvio. Sopii meikeille tai muille ihonhoitotuotteille. Virkattu kosmetiikkalaukku on myös mukava antaa lahjaksi, ja se valmistuu nopeasti. Seuraa yksinkertaisia virkkausohjeita ja virkkaa kosmetiikkalaukku kiinteillä silmukoilla. Valmista tuli!
Sievä virkattu kesähattu suojaa auringolta! Tätä lierihattumallia kutsutaan myös kalastajanhatuksi, ja ohjeessamme on koot sekä lapsille että aikuisille. Helpon ohjeen avulla saat virkattua nopeasti kolmivärisen hatun. Hattu virkataan kaksinkertaisesta Panduro Cotton 8/4 -puuvillalangasta.
Onko rakkain vaatteesi jo nähnyt parhaat päivänsä ja kelpaa käytettäväksi vain kotioloissa? Tuunaa se uuteen uskoon. Esimerkissämme vanha kauhtunut farkkutakki tahroineen ja reikineen sai kokea varsin räväkän muodonmuutoksen. Kenties kaapissasi roikkuu housut tai hame vain odottamassa kasvojenkohotusta. Mikä vaate ansaitsisi uuden mahdollisuuden?
Tulko neulesukkaan reikä? Varsinkin talvella villasukat kuluvat nopeasti, mutta jos olet opetellut paikkaamaan ja parsimaan, se ei ole ongelma. Näytämme, miten voit parsia sukat perinteiseen mutta persoonalliseen tapaan. Sen sijaan, että kuluneet ja hajonneet kohdat yritettäisiin peittää ja piilottaa, niitä voidaan korostaa kauniisti visible mending periaatteen mukaan. Käytä parsimiseen vaatteen väristä poikkeavaa lankaa, jotta reiän peittävä sievä parsinta erottuu. Samalla tekniikalla voit parsia reikiä niin villatakeissa, lapasissa kuin muissakin neuleissa.
Kaunis itse virkattu kassi kruunaa asun kuin asun. Tämä 70-luvun henkinen kassi valmistuu Sunburst-neliöistä. Valitse kassiin mieleisesi värit ja ryhdy virkkaamaan! Sunburst-neliö muistuttaa isoäidinneliötä. Se on helppotekoinen ja loputtomasti muunneltavissa. Voit tehdä laukusta ihanan riemunkirjavan tai tyylikkään hillityn. Lopputuloksena on joka tapauksessa kaunis kesäkassi.